blog~dst

Mun blogi

Inertia

Palvelin.club ruksuttelee kaikessa rauhassa, mutta kovin hiljaista täällä on. Osasyy on varmasti se, että ircnet-palvelimeen ei pääse kunnolla käsiksi eikä paikallisella palvelimella ja paikallsella kanavalla hengaa nin paljon porukkaa, että sitä voisi kutsua yhteisöksi.

Olen miettinyt viime aikoina paljon nettiyhteisljä ja tullut siihen tulokseen, että jokainen yhteisö on Theseuksen laiva: jos vanhat jäsenet eivät tee tilaa uusille, yhteisö ei pysy hengissä — vaikka samaan aikaan uudet tulokkaat saattavat tehdä siitä aivan erilaisen kuin ennen.

Apua Aloittelijoille?

Minulla on unelma. Unelma sellaisista ohjeista, joita seuraamalla täysi aloittelijakin pystyisi käyttämään palvelin.clubia edes johonkin.

Löytyykö netistä jo valmiiksi sellaisia suomenkielisiä ohjeita, joista voisi koota auttavan linkkilistan? En ole vuosiin googlaillut tarjontaa. Ehkä pitäisi.

Jos haluat auttaa, meilaa dst@palvelin.club ja kerro mitä voisit tehdä.

Irtoajatuksia

Muutamia ajatuksia:

  • Minulle tämä palvelin on paikka, jossa voi kokeilla kaikenlaisia viritelmiä eikä tarvitse pelätä rikkovansa jotain
    • esimerkiksi tämä blogi perustuu siihen, että halusin löytää staattisia sivuja ja Markdownia käyttävän blogisoftan
      • ja tämä blogaus siihen, että haluan käyttää sisäkkäisiä listoja
      • tosin pitäisi keksiä automaattinen tapa siirtää blogaukset paikalliselta koneelta palvelimelle
        • ehkä Owncloud?
  • Koko homma maksaa niin vähän (50 senttiä päivässä) että sillä ei oikeastaan ole väliä

Lupaus: En Kurki

Tämä on itsestäänselvyys, mutta mainitsen sen silti: en käytä root-oikeuksia tutkiakseni muiden kotihakemkstojen sisältöä.

Tämä on nimittäin ensimmäinen kerta kun hallinnoin konetta, jolla ei majaile pelkästään tuttuja.

Nyt Potkii

Pieni skripti auttaa skoodaamaan blogauksia. Se luo uuden blogipohjan ja avaa sen editoriin:

1
2
3
4
#!/bin/sh
cd ~/octopress 
rake new_post["$1"]
jed $HOME/octopress/source/_posts/$(ls -t1 $HOME/octopress/source/_posts|head -1)

Screenissä pyörii rake watch, joka julkaisee postauksen automaattisesti, kun tallennan tiedoston.

Terve, palvelin.club

Okei, päädyin sitten kuitenkin asentamaan blogikoneen tänne.